Sukupuolirooleista

26 12 2006

Jouluseurueen miehet heittelivät tänään ruokapöydässä nokkelia vitsejä tähän tapaan:

“Miksi morsiamet pukeutuvat valkoiseen? – Kaikki kodinkoneet ovat valkoisia!”

“Miksi naisten jalat ovat pienemmät kuin miesten? – Jotta naiset pääsisivät lähemmäs tiskiallasta!”

Suhtauduin juttuihin viileästi, mutta aloin jälleen kerran pohtia, miten syvällä meissä jokaisessa sukupuoliroolit oikein ovatkaan. Lapset kasvatetaan syntymähetkestä alkaen määrätietoisesti tytöiksi tai pojiksi, vaatteita ja leluja myöten. Kävimme muutama viikko sitten psykologian tunnilla läpi vuosien saatossa saamiamme joululahjoja, ja jako oli hämmästyttävän selvä: tytöt olivat saaneet Barbie-nukkeja (jotka ovat jo sinänsä hieman kyseenalaisia), meikattavia nukenpäitä, nukkekoteja, pehmoleluja ja kaiken maailman prinsessakamppeita; pojat taas action-figuureja, työkalusettejä, potkukelkkoja ja tietokonepelejä. Tapauskohtaisia eroja tietysti on, mutta tässä listauksessa ei tarvinnut edes juuri yleistää. Samalla tunnilla keskustelimme siitä, miten eri tavoin vauvoihin suhtaudutaan vaatteiden värin perusteella. Vaaleanpunaiseen puetulle lapselle leperrellään kimeällä äänellä, että “voi miten ihana pikku prinsessa!”, ja siniseen puettua kehutaan matalalla äänellä reippaaksi pojaksi. Tutkimusten mukaan sama lapsi saa täysin vastakkaisen kohtelun erivärisissä vaatteissa. Alle kouluikäisenkin elämä on täynnä suoria kehotuksia ja vihjeitä siitä, miten käyttäytyä sukupuoliroolien mukaisesti. Sanallisten viestien (“Leikipä sinä Siiri tällä nukella, eikö ole ihana? Isona saat sitten hoitaa omia vauvojasi. Siinä on Mikolle autoja, tuleeko sinusta isona rallikuski?”) lisäksi lapset saavat koko ajan sanatonta kannustusta tai torjuntaa. Mallien vahvistamiseen riittää lapselle suunnattu hyväksyvä hymy tai välinpitämätön suhtautuminen ei-toivottuun käytökseen.

Tietenkään ei ole tarkoituksenmukaista kieltää kokonaan sukupuolten välisiä eroja – totta kai niitä on, eikä siinä ole mitään pahaa. Fyysisten erovaisuuksien lisäksi on takuulla olemassa sukupuolille enemmän tai vähemmän luontaisia psyykkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Ongelmia tuleekin vastaan siinä vaiheessa, kun ihmisten luomat odotukset ja roolit rajoittavat olemisesta ja tekemistä, niin kuin meille on käynyt. Väittäisin, että suurin osa luulluista naisten tai miesten ominaisuuksista on perimisen sijaan opittu kasvatuksen ja yhteiskunnan ja ympäristön odotusten myötä. Ei ole mitään fyysistä perustetta sille, että kotitöiden odotetaan kuuluvan naisille tai korkeampien palkkojen miehille.

Sukupuolirooleja pidetään jatkuvasti yllä miljoonin eri tavoin. Hyvinä ääriesimerkkeinä voisi mainita viime kuukausien naisia halventavat mainoskampanjat, joista julkisuudessa onkin jo vähän kohistu. Coca-Colan Zero-limsaa ja MTV3:n MAX-kanavaa mainostettiin rehtien suomalaisen miesten, “äijien”, tuotteina kovin sanankääntein, mistä muutama taho onneksi älähti. Tällainen mainonta on jo silmiinpistävän syrjivää, mutta oikeastaan sukupuoliroolit määrittävät pitkälti jokapäiväistä elämäämme. Siihen olisi ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota. Tiedostamattomat käytännöt eivät muutu koskaan, mutta ongelmallisiksi tiedostettuja toimintamalleja voi ryhtyä korjaamaan. Näistä kysymyksistä puhuessaan kohtaa varsinkin miesten taholta (näin kätevästi yleistäen) usein kovaa vastustusta. Monet kokevat ongelmien esiin nostamisen syyllistämiseksi ja osoitteluksi. Tietysti on hankalaa ja ikävää myöntää, että omissa käyttäytymismalleissa ja uskomuksissa on vikaa, mutta tasa-arvoasiat ovat oikeasti pohtimisen arvoisia.

Viime viikolla katsoimme porukalla netistä videon (http://beyondbelief2006.org/Watch/, muistaakseni Session 7), jossa testattiin tiettyjen sanojen ja käsitteiden yhdistämistä tiettyyn sukupuoleen. Oli hätkähdyttävää huomata, kuinka sokea itsekin on vallitseville normeille ja kuinka orjallisesti niitä noudattaa.