Tässä Kalevan tiistainen pääkirjoitus, ja tässä vastaus:
Puolueeton sanomalehti Kaleva ruotii pääkirjoituksessaan 19.6. Vasemmistoliiton puoluekokousta kovin ja varsin perustelemattomin sanoin. Haluankin omalta osaltani kyseenalaistaa ja avata tekstissä esitettyjä väitteitä puolueen tilasta ja puoluekokouksen päätöksistä.
Vasemmistoliitto, kuten toivottavasti muutkin puolueet, pyrkii uudistumaan ja kehittämään organisaatiotaan ja linjojaan jatkuvasti. Kehittämiselle mitä oivallisin paikka on kolmen vuoden välein kokoontuva puoluekokous, jossa demokraattisesti tehdyillä päätöksillä on puolueväen tuki. Esimerkiksi puoluesihteeriä on uudistumisen nimissäkin hyvä vaihtaa säännöllisesti. Aulis Ruuthia ei siis varsinaisesti Uimosen sanoin ”uhrattu”, vaan puoluekokous yksinkertaisesti katsoi Sirpa Puhakan sopivammaksi jatkajaksi tehtävään. ”Värikkään”, onneksi jo demareihin siirtyneen Viialaisen ja puolueen uskollisen soturin kenkiin astunut Puhakka vakuutti äänestäjänsä siitä, että hänellä on liikkeelle uutta tarjottavaa.
Tämänkertainen puoluekokous meni varsinkin nuorten edustajien näkökulmasta paremmin kuin hyvin. Kokouksessa paitsi hyväksyttiin kaksi erinomaista ja edistyksellistä ohjelmaa, myös valittiin puoluejohtoon iso liuta nuoria aktiiveja. Varapuheenjohtajapaikkojen (Paavo Arhinmäki, 30, ja Aino-Kaisa Pekonen, 28) lisäksi liikkeen nuorempi polvi on nyt entistäkin paremmin edustettuna puoluehallituksessa ja –valtuustossa. Pääkirjoituksessa Paavo Arhinmäkeä nimitetään ”päällepäsmäriksi”, vaikka Arhinmäki puheenvuoroissaankin korosti useamman kerran (puolue)politiikan olevan juuri joukkuepeliä sooloilun sijaan. Arhinmäen 1. varapuheenjohtajapaikka oli odotettu voitto punavihreälle sukupolvelle ja antaa osviittaa seuraavan puoluekokouksen henkilövalinnoista. 2. varapuheenjohtajaksi valittua Aino-Kaisa Pekostakaan en ohittaisi pelkästään ”tuntemattomana” – valtakunnan tasolla mahdollisesti vielä tuore kasvo kuittasi ensimmäisistä eduskuntavaaleistaan yli 1500 ääntä. Vpj-valinnat on helppo nähdä luottamuksenosoituksena vaaleissakin mainiosti pärjänneille nuorille (36000 ääntä, kaksi paikkaa eduskunnassa).
Uimosen mukaan tehdyt henkilövalinnat ”eivät puolueen ongelmia poista”. Tätä keskustelua varten olisi tietysti aluksi määriteltävä kyseiset ongelmat. Näkisin, että erityisesti median suhteen kyse on ollut lähinnä liiasta varovaisuudesta ja sitä myötä näkymättömyydestä, Siimeksen oikkuilusta ja entisten puoluetovereiden SDP-puheista. Tuntuu turhauttavalta edes viitata demareihin, kun kaikki maininnat yhteistyöstä näytetään tulkittavan hätähuutoina ja toiveina puolueiden yhdistymisestä. Oppositioyhteistyö on täysin eri asia kuin toiseen puolueeseen sulautuminen – sitä Vasemmistoliitossa tahtoo harva, jos kukaan. Siksi demareiden antamista ”tylyistä rukkasista” tai periaateohjelman ”lisärasitteista” puhuminen tuntuu puolueaktiivista todella naurettavalta.
Korjaan vielä yhden asiavirheen: sosialismia ei kirjattu periaateohjelmaan siksi, että se ”halutaan yhtä mainita”, vaikka ”se on puolueen omastakin mielestä kuollut aate” – päinvastoin sanaa uskalletaan pitkästä aikaa käyttää rohkeammin. Vasemmistoliiton sosialismi on kuvattu ohjelmassa yksinkertaisen selkeästi: se ei ole totalitarismia, vaan suuremman demokratian ja vapauden tavoittelua. Tästä näkökulmasta koko periaateohjelma on sosialistinen – koettiin vain tarpeelliseksi avata sanaa lyhyesti maininnan yhteydessä. Vasemmistoaate on kaikkea muuta kuin epämääräinen, minkä voi todeta helposti esimerkiksi tutustumalla juuri hyväksyttyihin periaate- ja tavoiteohjelmiin.
Ymmärrän, että pääkirjoitukset ovat pitkälti vain kirjoittajansa mielipiteenilmauksia ja näkökulmia ajankohtaisiin kysymyksiin, mutta tässä tapauksessa tulkinta on vedetty sangen pitkälle nähdäkseni melko heppoisin perustein.
Viimeisimmät kommentit