Kaksi haastetta

Ninnu ja Harri ovat haastaneet minut kertomaan 1) seitsemän asiaa itsestäni ja 2) mikä on blogini nimen tarina. Toivottavasti blogini ei lähde näiden myötä luisumaan epäpoliittiseen suuntaan… No, seitsemän paljastusta:

1. Pelkään eniten (ainakin heti läheisten kuoleman yms. jälkeen) maailmassa vapauden menettämistä. En pelkästään konkreettisesti vangituksi tulemista, vaan mitä tahansa tilannetta, jossa kadotan vapauden päättää omista asioistani. Siksi vihaan erityisen paljon esimerkiksi sairastamista – puolikuntoisuus vie minulta mahdollisuuden mennä ja tulla miten haluan. Kipeänä yritän aina selitellä itselleni, että “oikeastaan haluankin olla kotona ihan rauhassa”. Tässä kohtaa voisi tietysti käydä monta enemmän tai vähemmän hedelmällistä keskustelua siitä, mitä vapaus on, mikäli sitä nyt ylipäätään on olemassa.

2. En ole kovin kärsivällinen ja kyllästyn helposti. Olen esimerkiksi kokeillut kymmeniä erilaisia harrastuksia (jooga, kuntosali, baletti, moderni tanssi, pianon- ja kitaransoitto, kuvataide, teatteri ja niin edelleen), mutta jaksanut vain harvoja niistä muutamaa kuukautta pidempään. Erityisen tylsinä pidän helppoja asioita. Elämä on pitkästyttävää ilman haasteita.

3. Lapsena inhosin makeaa, erityisesti suklaata. Päiväkotiin minulle ostettiin viiliä, kun muut söivät jäätelöä. Kartan edelleen ällömakeita ruokia, kuten hattaraa, mutta ongelmat suklaan ja jäätelön kanssa ovat kadonneet…

4. Lempivärini ovat musta ja punainen, kuten äidinisällänikin aikoinaan. Olen ilmeisesti muutenkin perinyt ja oppinut papalta paljon, kun kaikki aina jaksavat muistuttaa yhtäläisyyksistämme. Mietin usein, että on sääli, ettei pappa koskaan ehtinyt nähdä, millainen kommari sen tyttärentyttärestä tuli. Lapset ottavat isovanhempiensa aatteet, sanottiin jossain kirjassa.

5. Suomalaisista musiikkiyhtyeistä kammoan eniten Mambaa, Popedaa ja Yötä. Kammoan vähän myös niiden kuuntelijoit ja arvioin muutenkin ihmisiä usein musiikkimieltymysten perusteella.

6. Katson toisinaan aamupalaa syödessäni hetken MTV:tä, jolta tulee pääsääntöisesti surkeita ohjelmia ja huonoa musiikkia. Haluan kai kuitenkin olla ikään kuin ajan hermolla myös massakulttuurin suhteen. Kanava on aloittanut jokin aika sitten ilmastonmuutoksen vastaisen Switch-kampanjan, jonka mainokset pyörivät musavideoiden välillä jokseenkin tauotta. Mainoksista erityisen liikuttavia ovat Trees Breathing ja Marie (löytyy kampanjasivuilta, youtubessa oli vain huonolaatuinen versio), jossa nälkäinen pingviini kärsii, koska tietämätön tyttö ei tajua sammuttaa asunnostaan valoja. No, nykyään ajattelen tuota pingviiniä joka kerta, kun poistun jostakin huoneesta. Toimii ainakin minuun, siis.

7. Kiinnitän paljon huomiota laulujen sanoituksiin ja minulla on kova tarve löytää niistä samastumisen kohteita. Runot on samoin ymmärrettävä omakohtaisesti, jotta niitä osaa kunnolla arvostaa. Parhaat lyriikat ovat minulle (vertauskuvallisesti) totta.

En kyllä ole ihan varma, ketä tällaiset kiinnostavat… Taggaan jatkajiksi vaikka Mikko Kähkösen, Miku Hakomäen, Aino-Kaisa Pekosen ja Anna Mikkolan (jonka vastaushalukkuutta lievästi epäilen).

Sitten blogin nimestä. Vaikuttavaa avautumista oli alun alkaen vain työnimi – piti keksiä jokin hassunhauska sanaleikki (olen sanaleikkien suuri ystävä), joka sopisi poliittisen päiväkirjan otsikoksi. Nimi ei saanut olla liian rajaava tai vakava. Vaikuttava voi joko toimia leikkisästi ylisanana tai viitata yhteiskunnallisuuteen, avautuminen taas on sopivan laaja yläkäsite monentyyppisille kirjoituksille. En halunnut otsikoksi pelkästään “Nooran blogia” tai muuta tylsää. Olen vain unohtanut miettiä parempaa nimeä, vaikka nykyinen on vähän korni. Ja ai niin: sivun oikean reunan lainaus on tietysti Ultra Bran Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat! -kappaleesta.