Tänä kesänä olen kovasti miettinyt, millaista työtä haluan tehdä jatkossa. En ole vielä onnistunut hankkiutumaan sellaisiin kesätöihin, jotka olisin kokenut oikeasti mielekkäiksi ja pitkällä tähtäimellä tarpeeksi kiinnostaviksi. (Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää – aika harva pääsee alle parikymppisenä tulevan, varsinkaan akateemisen, alansa töihin.) Ensimmäisen kriteerin täyttää eka kesätyöpaikka luomupuutarhassa, mutta se ei kuitenkaan ihan vastaa vaikkapa koulutustavoitteitani. Muita töitä olen tehnyt puhtaasti toimeentulon takia. Viime viikkoina olen kirkkaimmin tajunnut, ettei palkkapäivä riitä motivoimaan, jos itse homma on puuduttavaa, turhaa tai mikä pahinta: sotii omaa arvomaailmaa vastaan. Tittelin ei tarvitse olla YK:n pääsihteeri, mutta olisi hyvä, jos päivänsä (tai jotkin muut vuorokaudenajat) viettäisi hyödyllisesti, järkevästi ja mielellään niin, että pääsisi jollain tapaa toteuttamaan itseään.
Pidän politiikkaa huonona ja käytännössä katsoen mahdottomana uravalintana, mutta tahtoisin työni joko olevan itsessään jonkinlainen kannanotto tai mahdollistavan sellaisten tekemisen. En halua olla vain kapitalistisen koneen osanen – ehkä tähän liittyy hieman tekopyhä ajatus siitä, että pystyisi kaikella tekemisellään vaikuttamaan, kyseenalaistamaan, paljastamaan epäkohtia.
Juuri nyt tekisi mieli osoittaa, että Suomessa tuhlataan aivan mielettömät määrät rahaa ja resursseja todella turhiin yrityksiin ja laitoksiin. Starttirahoja ym. tukiaisia jaettassa olisi aiheellista tutkia, että onko yritystä ihan oikeasti mitään järkeä perustaa. Maailmassa kuljetellaan jo nyt pääomia, tavaroita ja ihmisiä paikasta toiseen toisinaan täysin tarpeettomasti. Erityisesti kahden jälkimmäisen liikkuminen aiheuttaa ison taakan ympäristölle – olisi fiksua tehdä liikkeet harkitusti ja perustellusti, ei pelkästään kivan pienen markkinaraon takia. Erityisesti välikäsiä luodaan jatkuvasti aivan liikaa. Sen sijaan, että höydyke tilattaisiin suoraan sen valmistajalta – joka parhaassa tapauksessa olisi saanut raaka-aineet läheltä -, sitä lennätetään ympäri maita ja mantuja välikädeltä toiselle. Loogisesti tuotteen hinnan olisi tällöin noustava, mutta käytännössä tilanne johtaa yleensä lähinnä pienempään korvaukseen tuottajalle – siis sille, joka on tehnyt kaikista kovimman työn.
Hyödyttömien yritysten perustamista selitetään usein sillä, että se luo työpaikkoja. Samalla argumentilla perustellaan myös monia muita ääliöasioita, esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamista tai metsien kohtuutonta hakkaamista. Tilanne on hieman absurdi: joillakin aloilla on huutava, jopa hengenvaarallinen pula työntekijöistä, kun taas toisille koulutetaan jatkuvalla syötöllä ylimääräistä työvoimaa. Ongelmaksi esitetään sitä, etteivät alityöllistetyt alat ole kannattavia tai tuottoisia. Tämä saattaa olla lyhyellä aikavälillä totta, mutta pitemmän päälle vaikkapa sairaanhoito on mitä tuottoisinta ja tietysti täysin välttämätöntä – se pitää yhteiskunnan rattaat kunnossa. Oikea ongelma lieneekin loputtoman talouskasvun ihannointi: nopeita voittoja toki syntyy, mutta haidat ohittavat nopeasti hyödyt, kun taloudellinen toiminta on harkitsematonta hutilointia ympäriinsä.
Viimeisimmät kommentit