Jäähyväiset aseille

Tänään on Arndt Pekurisen syntymäpäivä. Sen kunniaksi on julkaistu tutkimus, jonka mukaan suomalaisilla on kolmanneksi eniten käsiaseita maailmassa. Tilaston ykkösenä keimailee luonnollisesti USA, jossa turvallisuuden varmistaa 90 asetta 100 asukasta kohti. Metsästyksellä on osansa tulokseen, mutta siitä huolimatta Suomen sijoitus kuulostaa huolestuttavalta. (Hesari näköjään puhuu ampuma-aseista, Yle käsiaseista – liekö sanoilla sen kummempaa eroa.) Väittäkää vainoharhaiseksi, mutta asenteiden tutkittu amerikkalaistuminen ja mittavat asevarastot eivät kuulosta hyvältä yhdistelmältä – huolissaan on myös poliisi.

“Karkeasti ottaen maailmassa on yksi ampuma-ase joka seitsemättä ihmistä kohden. Jos Yhdysvallat jätetään pois laskuista, määrä laskisi yhteen aseeseen joka kymmenettä ihmistä kohden”, raportissa todetaan.

Kehotan tutustumaan esimerkiksi seuraaviin järjestöihin:

- Aseistakieltäytyjäliitto
- Suomen rauhanpuolustajat
- Sadankomitea

Itämeri, rauhan meri

Itämerellä ei vanhasta työväenlaulusta huolimatta ole tätä nykyä kovin rauhalliset oltavat. Uutisoinnin määrästä päätellen tiedotusvälineissäkin on herätty sen äärimmäisen huolestuttavaan tilanteeseen. Ja ikäviä uutisia ovatkin olleet: esimerkiksi Yle kertoo, että WWF:n mukaan kuudesosa merestä on jo täysin kuolleessa tilassa ja että jälleen on löydetty uusi myrkyllinen sinileväsuku. (Ärsyttää muuten, ettei Hesarin nettisivuilta löydy erikseen ympäristöosiota. Pisteet siis Ylen uutispalvelulle.) Surullista, miten kurjaksi lähimeren kunnon on annettu päästä. Vasemmistoliiton puoluehallituksen kannanoton mukaisesti toimiin on todella ryhdyttävä välittömästi, jos Itämeri vielä halutaan pelastaa.

Surullista on sekin, ettei edes ympäristöpuolueeksi ymmärretyn Vihreitten hallitusvastuu tunnu tuottavan minkäänlaisia tuloksia luonnonsuojelun saralla. Päinvastoin; vastikään kerrottiin, että ympäristöjärjestön tukia tullaan laskemaan huomattavasti, mistä esimerkiksi Mirka Muukkonen ja Silla Kakkola ehtivätkin jo blogata. Tällaisilla linjapäätöksillä on pitkällä tähtäimellä melkoiset seuraukset. Hyvinvoivan luonnon turvaamisen sijaan sinilevähallitus (miten osuva nimi!) kaavailee lisäydinvoiman rakentamista ja muita kerrassaan kestämättömiä ratkaisuja. Se kai on nyt sitten sitä ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hieno homma.

Vihreiden poliittinen uskottavuus alkaa olla ennen pitkää nollassa. Minun kunnioitukseni Vihreitä kohtaan on jo pitkään ollut vähäistä mm. puolueen harjoittaman kunnallispolitiikan takia – ympäristöarvoilla on pyyhitty lattiaa monet kerrat. Jospa se nyt alkaisi näkyä suurelle yleisöllekin. Sääli, ettei eduskunnasta löydy Vasemmistoliiton lisäksi ainuttakaan ympäristökysymyksiä tosissaan ottavaa puoluetta.

EDIT: Blogilista ilmeisesti ilmoitti jonkin aikaa jatkuvasti tämän blogin päivittyneen, vaikka uusia postauksia ei ollut. Ongelma on nyt toivon mukaan korjattu ja blogilistan tiedotuksiin voi taas luottaa.

EDIT 2: Valtiovarainministeriöstä vahvistetaan, että painotuksissa lähtökohtana on ollut pääsääntöisesti verokertymän kartuttaminen, eivät niinkään ympäristönäkökulmat, kertoo Yle. Energiaverotuksen korottaminen on toki sinänsä ihan positiivinen asia, mutta olisiko tätäkin voinut miettiä vähän tarkemmin? Dieselin (jota julkinen liikenne käyttää) hinta nousee kohtuuttomasti bensaan verrattuna. Tällaisellako rahoitetaan suurituloisten veroale? Olisi myös aina muistettava, että ympäristöverotuksen on ennen kaikkea tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomaksi. Sen varaan ei voi rakentaa esimerkiksi julkisia palveluja. Ne tulee turvata progressiivisella tulo- ja pääomaverotuksella.

Bush <3 Brown, Clinton vs. Obama

Presidenttikisaa on käyty Yhdysvalloissa jo pitkään täyttä päätä, vaikka valintaan on aikaa reilu vuosi. Republikaani- ja demokraattiehdokasehdokkaat ottavat toisistaan mittaa keräämällä palstamillimetrejä, julkkistukijoita ja tietysti jenkkityylin vaaleissa sitä kaikista tärkeintä: rahaa. Sivistynyt maailma pidättää hengitystä ja rukoilee, että äänestäjät eivät tee jälleen uutta kohtalokasta virhettä.

USA:lla ei rullaa erityisen hyvin. The Wall Street Journalin mukaan sen oma valtiovarainministeri kertoi maanantaina, että maan talous on vaarassa romahtaa lokakuun alussa, ellei valtiovelan rajaa vaihteeksi nosteta – summahan tällä hetkellä vaivaiset 8965 miljardia dollaria. Tehokas pelottelu johtanee lakimuutokseen. Irakin sota on ollut jenkeille – aseteollisuutta lukuun ottamatta – monella tapaa kaikkea muuta kuin tuottoisa veto. Yhdeksi vaalien kuumimmista kysymyksistä se nousee ainakin Yhdysvalloissa ja Britanniassa, jonka uusi pääministeri pääsi muutama päivä sitten maansa sydänystävän George W. Bushin golfauton kyytiin. Valtioiden välisen suhteen odotetaan muuttuvan ainakin pari astetta kylmemmäksi, kun Yrjön sylikoira Blair on vihdoin päästänyt irti vallankahvasta. Heippoja Britannialla ei tietenkään ole varaa sanoa, mutta joukkojen vetämistä pois Irakista voi pikkuhiljaa alkaa odotella. Tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä media analysoi ja tulkitsee johtajien jokaista sanaa ja elettä niin tarkkaan kuin mahdollista, samalla kun Brown kiertelee ja kaartelee asioiden ytimiä parhaansa mukaan. Irakissa “hoidetaan velvollisuudet”, terrorismi “ei ole aate vaan rikos ihmisyyttä vastaan”, sitä vastaan käytävä taistelu on “sukupolven mittainen” ja al-Qaida-terroristit ovat “uhka myös Irakissa”. Aha. Bushin lausunnot taas ovat tarkoituksellisen läpinäkyviä. Hän kutsuu Brownia isällisen lämpimästi etunimellä ja on varma siitä, että tuo “humoristinen skotti” ymmärtää, “millainen katastrofi Irakissa epäonnistuminen olisi”.

Ah-niin-ympäristötietoinen Brown korostaa keskustelun koskeneen erityisesti ilmastonmuutosta ja siihen puuttumista. Ilmeisesti kätevä ratkaisu on jo löydetty, sillä vapauden ihmemaassa on suunnitteilla mittavaa ydinvoiman lisärakentamista. Mitä tuohon nyt sanoisi? Kunpa tulevalla presidentillä olisi järkeä katsoa edes vähän nenäänsä pidemmälle.

Ja kunpa presidentiksi valittaisiin viimein demokraatti. Se näyttää onneksi kohtalaisen todennäköiseltä – joskaan Jenkkilän suhteen gallupeihin tai mutu-tuntumaan ei ole juuri luottamista. Sen osoittivat edellisetkin vaalit. Tällä kertaa republikaaneilta puuttuu selkeä ykkösehdokas, vaikka (tai koska) listalla on monta tunnettua nimeä. Äänestäjiin voisi vedota vaikkapa menneisyys tv-tähtenä (Fred Thompson) tai pitkä ura valtakunnan- ja paikallispolitiikassa (Rudy Giuliani ja John McCain). Konservatiivista kansanosaa kiinnostaa varmasti myös esimerkiksi viimeksi mainitun sotaveteraanius.

Demokraattien pääehdokkuudesta taistelevat lähinnä Hillary “Billin vaimo” Clinton ja Barack “musta mies” Obama, joista selkeää johtoasemaa pitää hallussaan ensin mainittu, mikä on hieman sääli. Clintonilla on kuitenkin The Wall Street Journalin uusimpien tietojen mukaan takanaan yli 20 prosentin tukijaenemmistö ja suurempi vaalikassa, mikä vaikuttaa kohtalokkaalta tässä vaiheessa kisaa.

Arvostettu WSJ myytiin muuten juuri Rupert Murdochille, mikä tietää mediakeisarille lisää sananvaltaa tulevissa vaaleissa. Aiemminhan Murdoch on ollut kiistellysti mukana junailemassa esimerkiksi Britannian Labourin vuoden 1997 vaalivoittoa.