Presidenttikisaa on käyty Yhdysvalloissa jo pitkään täyttä päätä, vaikka valintaan on aikaa reilu vuosi. Republikaani- ja demokraattiehdokasehdokkaat ottavat toisistaan mittaa keräämällä palstamillimetrejä, julkkistukijoita ja tietysti jenkkityylin vaaleissa sitä kaikista tärkeintä: rahaa. Sivistynyt maailma pidättää hengitystä ja rukoilee, että äänestäjät eivät tee jälleen uutta kohtalokasta virhettä.
USA:lla ei rullaa erityisen hyvin. The Wall Street Journalin mukaan sen oma valtiovarainministeri kertoi maanantaina, että maan talous on vaarassa romahtaa lokakuun alussa, ellei valtiovelan rajaa vaihteeksi nosteta – summahan tällä hetkellä vaivaiset 8965 miljardia dollaria. Tehokas pelottelu johtanee lakimuutokseen. Irakin sota on ollut jenkeille – aseteollisuutta lukuun ottamatta – monella tapaa kaikkea muuta kuin tuottoisa veto. Yhdeksi vaalien kuumimmista kysymyksistä se nousee ainakin Yhdysvalloissa ja Britanniassa, jonka uusi pääministeri pääsi muutama päivä sitten maansa sydänystävän George W. Bushin golfauton kyytiin. Valtioiden välisen suhteen odotetaan muuttuvan ainakin pari astetta kylmemmäksi, kun Yrjön sylikoira Blair on vihdoin päästänyt irti vallankahvasta. Heippoja Britannialla ei tietenkään ole varaa sanoa, mutta joukkojen vetämistä pois Irakista voi pikkuhiljaa alkaa odotella. Tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä media analysoi ja tulkitsee johtajien jokaista sanaa ja elettä niin tarkkaan kuin mahdollista, samalla kun Brown kiertelee ja kaartelee asioiden ytimiä parhaansa mukaan. Irakissa “hoidetaan velvollisuudet”, terrorismi “ei ole aate vaan rikos ihmisyyttä vastaan”, sitä vastaan käytävä taistelu on “sukupolven mittainen” ja al-Qaida-terroristit ovat “uhka myös Irakissa”. Aha. Bushin lausunnot taas ovat tarkoituksellisen läpinäkyviä. Hän kutsuu Brownia isällisen lämpimästi etunimellä ja on varma siitä, että tuo “humoristinen skotti” ymmärtää, “millainen katastrofi Irakissa epäonnistuminen olisi”.
Ah-niin-ympäristötietoinen Brown korostaa keskustelun koskeneen erityisesti ilmastonmuutosta ja siihen puuttumista. Ilmeisesti kätevä ratkaisu on jo löydetty, sillä vapauden ihmemaassa on suunnitteilla mittavaa ydinvoiman lisärakentamista. Mitä tuohon nyt sanoisi? Kunpa tulevalla presidentillä olisi järkeä katsoa edes vähän nenäänsä pidemmälle.
Ja kunpa presidentiksi valittaisiin viimein demokraatti. Se näyttää onneksi kohtalaisen todennäköiseltä – joskaan Jenkkilän suhteen gallupeihin tai mutu-tuntumaan ei ole juuri luottamista. Sen osoittivat edellisetkin vaalit. Tällä kertaa republikaaneilta puuttuu selkeä ykkösehdokas, vaikka (tai koska) listalla on monta tunnettua nimeä. Äänestäjiin voisi vedota vaikkapa menneisyys tv-tähtenä (Fred Thompson) tai pitkä ura valtakunnan- ja paikallispolitiikassa (Rudy Giuliani ja John McCain). Konservatiivista kansanosaa kiinnostaa varmasti myös esimerkiksi viimeksi mainitun sotaveteraanius.
Demokraattien pääehdokkuudesta taistelevat lähinnä Hillary “Billin vaimo” Clinton ja Barack “musta mies” Obama, joista selkeää johtoasemaa pitää hallussaan ensin mainittu, mikä on hieman sääli. Clintonilla on kuitenkin The Wall Street Journalin uusimpien tietojen mukaan takanaan yli 20 prosentin tukijaenemmistö ja suurempi vaalikassa, mikä vaikuttaa kohtalokkaalta tässä vaiheessa kisaa.
Arvostettu WSJ myytiin muuten juuri Rupert Murdochille, mikä tietää mediakeisarille lisää sananvaltaa tulevissa vaaleissa. Aiemminhan Murdoch on ollut kiistellysti mukana junailemassa esimerkiksi Britannian Labourin vuoden 1997 vaalivoittoa.
Viimeisimmät kommentit