Itämerellä ei vanhasta työväenlaulusta huolimatta ole tätä nykyä kovin rauhalliset oltavat. Uutisoinnin määrästä päätellen tiedotusvälineissäkin on herätty sen äärimmäisen huolestuttavaan tilanteeseen. Ja ikäviä uutisia ovatkin olleet: esimerkiksi Yle kertoo, että WWF:n mukaan kuudesosa merestä on jo täysin kuolleessa tilassa ja että jälleen on löydetty uusi myrkyllinen sinileväsuku. (Ärsyttää muuten, ettei Hesarin nettisivuilta löydy erikseen ympäristöosiota. Pisteet siis Ylen uutispalvelulle.) Surullista, miten kurjaksi lähimeren kunnon on annettu päästä. Vasemmistoliiton puoluehallituksen kannanoton mukaisesti toimiin on todella ryhdyttävä välittömästi, jos Itämeri vielä halutaan pelastaa.
Surullista on sekin, ettei edes ympäristöpuolueeksi ymmärretyn Vihreitten hallitusvastuu tunnu tuottavan minkäänlaisia tuloksia luonnonsuojelun saralla. Päinvastoin; vastikään kerrottiin, että ympäristöjärjestön tukia tullaan laskemaan huomattavasti, mistä esimerkiksi Mirka Muukkonen ja Silla Kakkola ehtivätkin jo blogata. Tällaisilla linjapäätöksillä on pitkällä tähtäimellä melkoiset seuraukset. Hyvinvoivan luonnon turvaamisen sijaan sinilevähallitus (miten osuva nimi!) kaavailee lisäydinvoiman rakentamista ja muita kerrassaan kestämättömiä ratkaisuja. Se kai on nyt sitten sitä ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hieno homma.
Vihreiden poliittinen uskottavuus alkaa olla ennen pitkää nollassa. Minun kunnioitukseni Vihreitä kohtaan on jo pitkään ollut vähäistä mm. puolueen harjoittaman kunnallispolitiikan takia – ympäristöarvoilla on pyyhitty lattiaa monet kerrat. Jospa se nyt alkaisi näkyä suurelle yleisöllekin. Sääli, ettei eduskunnasta löydy Vasemmistoliiton lisäksi ainuttakaan ympäristökysymyksiä tosissaan ottavaa puoluetta.
EDIT: Blogilista ilmeisesti ilmoitti jonkin aikaa jatkuvasti tämän blogin päivittyneen, vaikka uusia postauksia ei ollut. Ongelma on nyt toivon mukaan korjattu ja blogilistan tiedotuksiin voi taas luottaa.
EDIT 2: Valtiovarainministeriöstä vahvistetaan, että painotuksissa lähtökohtana on ollut pääsääntöisesti verokertymän kartuttaminen, eivät niinkään ympäristönäkökulmat, kertoo Yle. Energiaverotuksen korottaminen on toki sinänsä ihan positiivinen asia, mutta olisiko tätäkin voinut miettiä vähän tarkemmin? Dieselin (jota julkinen liikenne käyttää) hinta nousee kohtuuttomasti bensaan verrattuna. Tällaisellako rahoitetaan suurituloisten veroale? Olisi myös aina muistettava, että ympäristöverotuksen on ennen kaikkea tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomaksi. Sen varaan ei voi rakentaa esimerkiksi julkisia palveluja. Ne tulee turvata progressiivisella tulo- ja pääomaverotuksella.
Viimeisimmät kommentit